Nykyisin Ruokolahden palvelutalossa
Suomessa asuva
Hilma-Maria Heistonen
syntyi tsaarinvallan aikana
23. maaliskuuta 1913 Lempaalan
kunnassa Oinaalan
kylässä.
Lapsuus oli onnellinen,
perheessä oli kymmenen lasta,
mukana ottopoika, isä, äiti
ja mummo.
– Lapsuudesta minulla on
hyviä muistoja, paitsi se, että
äitimme kuoli noin 40-vuotiaana.
Meitä jäi neljä tyttölasta,
Amalia, Lyyti, Anni
ja minä. Olin silloin noin
4-vuotias, vanhin taisi olla
kuusivuotias. Isä oli silloin
jossain sodassa, mutta pääsi
kotiin, kun lapset jäivät orvoksi.
Isä otti perheeseen ottopojan,
joka myöhemmin
pelasti hänet vangitsemisesta,
kun alkoi joku terrori. Hän
pääsi sellaiseen virkaan, jossa
laadittiin vangitsemislistoja
ja onnistui pelastamaan
isän, poistamalla Simo Heistosen
nimen listalta. Pian isä
toi 18-vuotiaan Varpu-nimisen
naapuritytön vaimoksensa.
– Kysyimme häneltä, neljä
tyttöä, että saammeko kutsua
äidiksi. Siihen hän vastasi
” No äidiksihän minä
tulinkin!”
– Uusi äiti synnytti vielä
neljä poikaa, Arvin, Sulon,
Viljamin, Einon ja Lempi-
tytön, jota me kovin rakastimme.
Muutenkin me
vanhemmat tytöt pidimme
huolta nuoremmista lapsista,
koska isä ja äiti tekivät
kovasti työtä.
– Perhe tuli toimeen hyvin.
Oli oma karja ja peltotyöt.
Koska isä ja äiti tekivät
kovin työtä, isommat lapset
hoitivat pienempiä ja auttoivat
kotitöissä.
– Muistaakseni meillä Arvilassa
- niin kutsuttiin meidän
pientä kartanoamme, oli
silloin kuusi lehmää ja lampaita,
oma hevonen, taisi olla
kaksikin. Isämme teki suurelle
perheelle kaikki itse:
reestä ja rattaista kenkiin ja
turkkiin.
Talvella hän matkusti Pietariin
heinätorille myymään
heinää ja maito- ja lihatuotteita,
sieltä toi tarvittavaa tavaraa
ja ruokaa.
– Muistan nytkin kuin
katsoimme verhottomasta
ikkunasta ja odotimme isää.
Sieltä on jäänyt mieleeni pieni
runo.
”Lunta sataa tuiskuttaa
ummessa on tie. Missä lienee
isäkulta eksynytkö lie?”
Isäkulta tuli aina kotiin,
jossa sitten lapset ympyröivät
häntä ja odottivat tuliaisia.
– Isäni ei koskaan kenellekään
huutanut tai ollut vihainen,
hän oli aina naurusuulla
ja hänen siniset
silmänsäkin aina hymyilivät.
Mutta mummo (ämmä) kuritti
lapsia kovasti ja hänellä
oli aina vitsa esiliinan alla
kun hän lähestyi ”antamaan
vitsaa” tottelemattomille.
–- Me menimme karkuun
sängyn ale, josta hän
ei pystynyt meitä saamaan
esille. Me myös puolustimme
pienempiä sisaruksiamme
ja emme antaneet heitä
rangaista. Minä sain vitsaa
monta kertaa, koska taisin
olla tottelematon ja itsepäinen.
Vuonna 1917 vedettiin
Suomen ja Venäjän välinen
raja ja Heistoset jäivät Venäjän
puolelle.
Hilma-Maria Heistonen
ehti käydä kolme luokkaa
suomenkielistä koulua, joka
sitten suljettiin ja suomenkielinen
opetus lopetettiin.
– En ehtinyt käydä rippikoulua,
kun Lempaalan kirkko
hajotettiin ja nuori pappi
Aatami Kuortti vangittiin
ja vietiin Siperiaan. Vuonna
1911 syntynyt Lyyti-siskoni
ehti käydä rippikoulun
ja konfirmaation Lempaalan
kirkossa.
Suomen ja Venäjän raja
meni jokea pitkin, joten
nuoret miehet uivat rannasta
toiseen ja jopa oli keksitty
laulukin: ”Rajajoen yli uin,
Hospoti pomilui! Nyt minä
olen siellä Suomessa. Siell”
on nätti devushkaa, siell”
on paljon hlepuskaa, siellä
ompi Ivanalla harasho”.
Teksti on Hilma-Maria
Heistosen tyttären blogista.
Lisää tarinointia osoitteessa:
viovio.vapaavuoro.uusisuomi.fi
